Sisäilmainfo 15.5.2017

Soffa ry:n edunvalvontavastaavat osallistuivat maanantaina 15.5.2017 pidettyyn sisäilmainfoon Sofianlehdonkadun auditoriossa. Infotilaisuuteen osallistuvista valtaosa oli koulumme henkilökuntaa ja mukana oli myös muutama opiskelija. Sisäilmainfossa käsiteltiin Sofianlehdonkadun toimipisteen tämän hetkistä tilannetta ja sitä, millaisia korjaustoimenpiteitä tullaan kampuksellamme tekemään.

 

Syksyllä 2016 kampuksellamme on tehty hiilidioksidi ja paine-ero mittauksia, otettu materiaalien mikrobinäytteitä kosteusjälkikohdista, tehty mineraalikuitumittauksia, ilmavuotomittauksia, tutkittu silmämääräisiä havaintoja ja tehty pintakosteuskartoitus. Mittaukset ja tutkimukset ovat tehty suppeasti ja ainoastaan tiloihin, joista oli tullut ilmoitus, että käyttäjillä on havaittavissa selkeää oirehdintaa.
Sisäilmainfossa esitetyt mittaukset, tutkimukset ja niiden tulokset:

Olosuhdemittaukset hiilidioksidi
Ilmanvaihto on riittävä, mutta ikkunatuuletusten tarve viittaa kuitenkin riittämättömään ilmanvaihtoon. Tuloilmapäätteitä on ollut teipattuna todennäköisesti sen takia, että ilmavirta on suunnattu väärin ja aiheuttanut vetoa. Auditoriossa tehdyt mittaukset olivat keskeytyneet, sillä joku oli ottanut mittauslaitteen pois paikaltaan.

Olosuhdemittaukset, paine-ero
Ilmanvaihto on epätasapainossa. Voimakas alipaine imee korvausilmaa rakenteista. Putkikuilusta voi kulkeutua mineraalivillakuituja huoneeseen 619.

Mikrobinäytteet
Mikrobivaurioita ei ole löydetty. Tapetin kupruiluun syynä ilmeisesti asennusvirhe ja seinien halkeilu, joka johtuu räjäytystöistä.

Teolliset mineraalikuidut
Pitoisuudet tavanomaiset, mutta IV-järjestelmässä voi olla kuitulähde. Mineraalikuidut voivat aiheuttaa iho- ja ärsytysoireita.

Ilmavuotomittaus
Ullakolta ei ilmavuotoja 8. kerrokseen

Silmämääräiset havainnot, IV-konehuone ja ullakko
IV-konehuoneen matto kupruilee ja saumoja on auki, joka on kosteusvaurion riski. Samaisessa huoneessa seinissä haljenneita sementtikuitulevyjä. Ullakolla on rakennusjätettä ja kosteusjälkiä. Epäpuhtauslähteitä ullakolla, mutta ei ilmayhteyttä 8. kerroksen tiloihin.

Silmämääräiset havainnot ja kosteusmittaukset
Ei kosteusvaurioita. Putkikanaalissa epätiiviitä sähkö- ym. läpivientejä, joka aiheuttaa mahdollisesti ilmavuotoja muihin tiloihin.

 

Kyseisten mittausien ja tutkimuksen tulosten perusteella on sovittu seuraava remonttiaikataulu, jonka hoitaa STARA:

Ullakkotilan siivous (viikot 21-23)

IV-säädöt (viikot 21-26)

IV-konehuoneen mattokorjaukset ja seinälevyjen uusiminen (viikot 21-22)

Putkikuilun huoltoluukkujen tiivistykset (viikko 24)

  1. kerroksen läpivientien tiivistys sekä huoltoluukkujen kehyskorjaus ja tiivistys (viikot 23-24)

Lisäksi:

Auditorioon on mietitty uusia mittauksia epäonnistuneen mittauksen takia. Sisäilmainfossa selvisi epäselvyys siitä, tuleeko Kätilöopistoon johtavien yhdyskäytävien ilmanvaihto Kätilöopiston vai Metropolian puolelta. Tätä asiaa luvattiin selvittää korjaustöiden yhteydessä. Metropolian rakennuksessa on oma ilmanvaihtokanava, joka ei ole yhteydessä Kätilöopistoon. Ilmanvaihto säädetään kesän aikana oikeaksi realististen opiskelijamäärien perusteella.

Metropolian henkilökunta pyytää ottamaan oireiden ilmetessä suoraan yhteyttä tutkintovastaaviin. Sosiaalialan tutkintovastaavana toimii Taina Konttinen, vanhustyön tutkintovastaavana Mari Heitto ja toimintaterapian tutkintovastaavana Kaija Kekäläinen. Tarkkaa oireilijoiden määrää sisäilmasta johtuen ei ole tiedossa, sillä virallinen tieto tulee vasta lääkäritutkimuksien jälkeen. Opettajat suunnittelevat ja tekevät parhaansa sen eteen, miten kaikille saadaan järjestettyä miellyttävä opiskelu ennen Myllypuroon siirtymistä. Opettajat miettivät mahdollisuuksia muun muassa etäyhteyksien järjestämiseen luennoille. Opettajia kuitenkin mietityttää etäyhteyksistä johtuva osallisuuden puute, joka koetaan tärkeänä osana opintoja. Opiskelijat, kenellä on erityisen tuen päätös lääkärinlausunnon perusteella, ovat oikeutettuja etäopetukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *